Avoin kirje Turun kaupungin päättäjille Tervehdys tuntemattomalta!
Olen huolestunut Turun kaupunginjohtajan säästötavotteiden asettelusta ja niihin pyrkivistä tavoista. Tosin rajoitetussa mielessä, koska tunnen parhaiten nyt esillä olleista huomiotani kiinnittäneistä asioista IT-sektorin mahdollisuudet säästää. Niitää kun löytyy useitakin ja paljon enemmän vaikuttavia kuin kaupunginjohtaja Pukkisen esittämä puolen miljoonan säästöön tähtäävä ehdotus.
Pukkinen haluaa siis säästää puoli miljoonaa kaupungin IT-toiminnasta, mutta ehdottaa, ehkä tietämättään, viiden miljoonan kulut aiheuttavaa ratkaisua. - Ei vaikuta ihan viisaalta.
Joko hän tai häntä ohjeistavat (ohjaavat) virkamiehet eivät tiedä tai halua esittää oikeita säästömahdollisuuksia. Niitä kun kuitenkin on.
Toisaalta he ovat kenties halunneet myös olla kertomatta, mitä 'Pukkisen mallista' vääjäämättömästi seuraa. Hän kun mainitsee jopa perusteluina ehdotukselleen, että: ”lisenssimaksuista on vaikea säästää”. Väite (toteamus) ei pidä kuitenkaan paikkaansa. Lisenssikuluista voidaan todellisuudessa säästää paljonkin ja useammalla eri tavalla. Jopa niin, että yhteentoimivuus ohjelmien osalta paranee muihin osapuoliin ja toimijoihin nähden.
Lisäksi esityksestä on, mahdollisesti jopa tarkoituksellisesti, 'unohtunut' maininta ehdotuksesta seuraavaan noin viiden-kuuden (5-6) miljoonan ¤uron lisenssimaksut Turun kaupungille, kun se joutuu päivittämään ohjelmat uuteen versioon, mikäli kaupunki pysyy niiden käyttäjänä. - Olkoon IT-palvelut sitten ulkoistettu tai ei. Microsoft kun on jo lopettanut tukensa, Turun kaupunginkin käyttämille, XP:lle ja Ms-Office 2003:lle. Ohjelmat on siksi pakko päivittää joko uusiin Microsftin tai jonkun muun vastaaviin tuotteisiin. Oppimiskynnys Office 2007:ään on kuitenkin huomattavasti korkeampi ja vaatii myös massiivisemman koulutuksen lähes koko henkilökunnalle kuin OpenOffice -valinnassa.
Kilpailuttaminen ja ulkoistaminen eivät poista Microsoftin ohjelmien lisenssimaksuja. Mutta muiden vaihtokelpoisten ohjelmien kilpailuttamisella saa tuntuvia säästöjä. Paljon isompia kuin Pukkisen tavoite konsanaan.
Kilpailuttaminen olisikin hyvin perusteltua, koska monet esteet vaihtoehtoisten ohjelmien käytöstä ovat poistuneet viime vuosina. Kilpailuttaminen lie kaiketi pakollistakin EU:n ja Suomen kilpailulakien perusteella ja siitä on annettu valtionvarainministeriön ja Suomen kuntaliiton ohjeetkin varsin hiljattain. JHS 169 määrittää tarkat menettelytavat ko asialle.
Myöskään ainoastaan Turun kaupungin käyttämä Joutsen ei enää sido käyttäjiä Ms-Office 2003:een. Pelkästään jo OpenOfficeen siirtyminen kaikissa sen käyttöön soveltuvissa toimissa toisi tuon Pukkisen tavoitteen ylittävän, reilun miljoonan ¤:n säästön kaupungille.
Ylläpidon käyttöön on olemassa myös hyviä ns monialustaisten verkkojen, koneiden, laitteiden ja käyttäjien hallinnointiin sopivia monipuolisia ohjmistoja ja tapoja. Ne mahdollistaisivat käyttäjille paremmin sopivien ohjelmien käytön, nykyisen yhdenmukaistamis-pyrkimyksen sijaan. Näin tuottavuus nousisi selkeästi luovuttaessa 'pakko-ohjelmien' käytöstä.
Eri ryhmillä ja sektoreilla kun on omat, erilaiset tarpeensa... peruspalvelulla, kouluilla, teknisillä, kulttuurilla, liikunnalla, hallinnolla yleensä, jne.
|